Jyväskylän Taidekatu kulkee Kirkkopuistosta Aalto2-museokeskukselle noin 1,2 km matkan muutaman korttelin leveydellä. Taidekadulta löydät lähes sata erilaista taide- ja kulttuurikohdetta. Osoitteessa www.jyvaskylantaidekatu.fi eli tämän sivuston etusivulta löytyy karttapalvelu, jonka avulla voit tutkia kohteita teemoittain, jotka ovat arkkitehtuuri, taide & design, koiran kanssa, koko perheellä, Suomen Ateena, syö & juo sekä tapahtumat.
Jyväskylän Taidekadun syyskauden avajaisia vietetään jo kolmatta kertaa! Ohjelmassa on jälleen monipuolista tarjontaa kaikenikäisille vauvasta vaariin. Tutustu taiteilijoihin ja taidetiloihin, opi uutta opastetuilla kierroksilla kulttuuriympäristöstämme, koe elokuvaa, tanssia, sanataidetta ja tee itse. Taidekadun syyskauden avajaisia ovat toteuttamassa suuri määrä taiteen vapaan kentän toimijoita ja yksittäisiä taiteilijoita sekä Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän yliopisto.
Ohjelma täydentyy vielä elokuun loppuun saakka. Tapahtumiin on vapaa pääsy, mikäli ei muuta mainita.
Perjantai 5.9.
10–17 Popper galleria, Kilpisenkatu 9
Työnäytöksiä, gallerian kuukauden näyttely, taide-esittelyjä
12-17 Jyväskylän yliopisto, Näyttelykeskus Soihtu, S-rakennus
Aikamatka menneisyyteen -omatoimityöpaja
Hyppää aikamatkalle 150 vuoden päähän Jyväskylän seminaarin mallikouluun eli harjoituskouluun! Koko perheen työpajassa suunnistetaan erilaisille tehtäväpisteille, jotka sijaitsevat ympäri Näyttelykeskus Soihdun näyttelyä. Tehtäväpisteillä pääsee muun muassa rakentelemaan Fröbelin palikoilla, harjoittelemaan aakkosia rihvelitaululla ja selvittämään Uno Cygnaeuksen matkalaukun sisältöä. Työpaja on omatoiminen, ja siihen voi osallistua omaan tahtiin. Lapset aikuisen seurassa!
12–17 Galleria Becker, Seminaarinkatu 28
Antti Immosen näyttely Ecdysis
Näyttelyn aiheena on nahanluonti – hetki, jolloin vanha, jäykistynyt olemus rikkoutuu ja siitä kuoriutuu ulos jotain uutta, elinvoimaista ja mahdollisesti yllättävää.
13–15.30 Kaupungintalo, Vapaudenkatu 32
Kirkkopuiston Laudatur, matalan kynnyksen senioritapahtuma
Kaupungintalolla teemalla TERVEYS sinua johdatetaan aktiivisen ikääntymisen polulla laadukkain esitelmin ja tietoiskuin sekä terveysmittauksin, ravitsemusohjein ja palveluntuottajatiedoin. Samalla
voit tutustua upeaan kaupungintaloomme kulttuuriluotsien kierroksella. Katso koko Kirkkopuiston Laudaturin ohjelma tästä.
13–16 Valtiontalo, Kilpisenkatu 6
Kirkkopuiston Laudatur, matalan kynnyksen senioritapahtuma
Valtiontalossa ILO-teemalla tarjotaan aistejasi herkistävää kulttuuriohjelmaa, harrastusnäytöksiä, tietoa uuden oppimisesta sekä osallistavia tuokioita. Kaiken tämän lisäksi voit istahtaa lämpiöön nauttimaan virvokkeita ja pientä purtavaa. Katso koko Kirkkopuiston Laudaturin ohjelma tästä.
14–15 Kaupunginkirkko, Kirkkopuisto
Kirkkopuiston Laudatur, matalan kynnyksen senioritapahtuma
Kaupunginkirkossa teemana on RAKKAUS. ”7 tapaa rakastaa” -ohjelmakokonaisuus vie sinut elämänilon, rakkauden ja ystävyyden maailmaan. Tule hiljentymään rauhallisessa ilmapiirissä. Katso koko Kirkkopuiston Laudaturin ohjelma tästä.
14–16 Vanha Pappila, Vapaudenkatu 26
Kirkkopuiston Laudatur, matalan kynnyksen senioritapahtuma
Neljäs tapahtumapaikka on Vanha Pappila, jossa on teemana YSTÄVYYS. Pappilassa voit hengähtää kahvikupposen ja skumppalasin äärellä. Siellä et ole yksin vaan kanssasi jutellaan ystävyydestä ja uusien ystävien merkityksestä eläkeiässä. Katso koko Kirkkopuiston Laudaturin ohjelma tästä.
14–16 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Lämpiö-tapahtuma
Haluatko löytää uusia kulttuurielämyksiä, harrastuksia tai palveluita itsellesi, perheellesi tai yhteisöllesi? Tervetuloa Lämpiö-tapahtumaan, joka kokoaa saman katon alle Jyväskylän alueen taiteen ja luovan alan tekijöitä! Messuilla Blomstedtin salissa pääset tutustumaan kymmeniin taiteilijoihin, esiintyjiin, luovan alan yrittäjiin ja kulttuuritoimijoihin. Paulaharjun salissa kulttuuri- ja taidetoimijat esittelevät itseään viiden minuutin puheenvuoroilla. Ravintola Villa Rana palvelee kävijöitä. Katso lisätietoja tästä.
15-16 Campus area, start in the front of the Lähde Building
Guided Aalto -themed campus tour in English.
Welcome to a free guided Seminaarinmäki Campus tour! The tour starts at 3 p.m. sharp in the front of the University Library Lähde, Seminaarinkatu 15. The event is free of charge and open to all, but advance registration is required as places are limited. Register today! More info and registration here.
17 Jyväskylän yliopiston päärakennus, C1
Yliopiston orkesterien ja kuorojen esittelytapahtuma "The Sound of JYU"
The Sound of JYU esittelee yliopiston piirissä toimivia musiikin harrasteryhmiä perjantaina 5.9. yliopiston päärakennuksella. Tapahtuma alkaa klo 17 konsertilla, jossa kuullaan puhallin- ja kuoromusiikkia eri harrasteryhmien esittämänä. Konsertissa pidetään ovet auki, joten paikalle voi saapua ja konsertista poistua oman mieltymyksen mukaan. Konsertin jälkeen eri ryhmät jäävät esittelemään toimintaansa tarkemmin päärakennuksen aulaan noin klo 18.30–20. Mukana tapahtumassa ovat puhallinorkesteri Puhkupillit, sinfoniaorkesteri Sinfis, Mieskuoro Alvar, Musica-kuoro sekä Ruamjai.
Tervetuloa nauttimaan musiikista ja löytämään itsellesi sopiva ryhmä musiikin harrastamiseen!
19–22 Vakiopaine, Kauppakatu 6
Sähköklubi
Syksyn ensimmäistä Sähköklubia vietetään erityisissä merkeissä, kun Vakiopaineen estradille astelee kaunokirjallinen lauma raskaansarjan dinosauruksia. Kirjailijavieraat: Keijo Siekkinen, Irja Rane, Liisa Laukkarinen, Toivo Laakso ja Anne Hänninen. järj. Keski-Suomen Kirjailijat
23.58 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Keskiyön Kaitafilmiyllätys, 16 mm filmi. K-18
Järj. Kaitafilmijuhlat. Katso Kaitafilmijuhlien koko ohjelma tästä.
Lauantai 6.9.
10–17 Popper galleria, Kilpisenkatu 9
Työnäytöksiä, gallerian kuukauden näyttely, taide-esittelyjä
11–17 Keskustie 21
Taiteilija Päivi Hintsasen työhuone/studio avoinna
12–14 Kirjailijatalo, Seminaarinkatu 26 B
Kirjailijatalon avoimet ovet
Wivi Lönnin suunnittelema Kirjailijatalo avaa ovensa Jyväskylän Taidekadun syyskauden avajaisten kunniaksi. Keski-Suomen Kirjailijoiden järjestämässä tilaisuudessa voit istahtaa hetkeksi kuuntelemaan Ilpo Jauhiaisen Pieniä tosiasioita -ääniteosta, jossa yhdeksän jyväskyläläisen runoilijan tekstit risteytyvät, kerrostuvat, hajoavat – ja muodostavat uusia, tahattomia, hetkellisiä sommitelmia. Tervetuloa kakkukahveille!
Fb-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1826725954862014
12–15 Aalto2-museokeskus, Alvar Aallon katu 7
Tutki taloja -tapahtumapäivä
Tutki taloja -tapahtumapäivä on Keski-Suomen museon ja Alvar Aalto -museon yhteinen tapahtumapäivä, jossa tutkitaan museorakennuksia ja laajemmin yhteistä rakennettua ympäristöämme eri näkökulmista. Tarjolla on mm. aikuisten ja lasten arkkitehtuurikierrokset sekä Tutki taloja eläinten askelin -työpaja. Katso lisätiedot täältä.
12–15 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Vilttikirppis ja lastenohjelmaa
Avoin, maksuton vilttikirppis pidetään Villa Ranan pihapiirissä ja puutarhassa. Sateisella säällä siirrämme kirppiksen sisätiloihin Paulaharjun saliin ja ravintolaan. Lisätietoja täältä.
12-16 Jyväskylän yliopisto, Näyttelykeskus Soihtu, S-rakennus
Aikamatka menneisyyteen -omatoimityöpaja
Hyppää aikamatkalle 150 vuoden päähän Jyväskylän seminaarin mallikouluun eli harjoituskouluun! Koko perheen työpajassa suunnistetaan erilaisille tehtäväpisteille, jotka sijaitsevat ympäri Näyttelykeskus Soihdun näyttelyä. Tehtäväpisteillä pääsee muun muassa rakentelemaan Fröbelin palikoilla, harjoittelemaan aakkosia rihvelitaululla ja selvittämään Uno Cygnaeuksen matkalaukun sisältöä. Työpaja on omatoiminen, ja siihen voi osallistua omaan tahtiin. Lapset aikuisen seurassa!
12–20 Galleria Becker, Seminaarinkatu 28
Antti Immosen näyttely Ecdysis
Näyttelyn aiheena on nahanluonti – hetki, jolloin vanha, jäykistynyt olemus rikkoutuu ja siitä kuoriutuu ulos jotain uutta, elinvoimaista ja mahdollisesti yllättävää.
12–20 Galleria Beckerin terassi, Seminaarinkatu 28
Sadonkorjuuale
Laaja kattaus Jyväskylän Taiteilijaseuran jäsenten teoksia myynnissä/lainattavissa. Taidelainaamo auki.
13-16 Galleria Becker, Seminaarinkatu 28
Mika Pekkanen maalaa akvarelleja
Mika Pekkanen maalaa akvarellia, kertoo työskentelystä ja miten hän poimii aiheita ympäristöstä.
13 Ilokivi Venue, Keskussairaalantie 2
Skidit-kollektiivi: Hattivattidisko
Muututaan ihanan sähköisiksi Timo Kaukolammen elektronisen DJ-setin ja tanssiohjaajan kanssa. Tampataan yhdessä autiolla saarella ja koetaan iloinen sadetanssi ukkostaivaan alla. Säristään ja ollaan elossa kaikin voimin! Disko toimii parhaiten yli 4-vuotiaille, mutta pienemmät ovat myös tervetulleita. Järj. Jyväskylän kulttuuripalvelut / Lasten Lysti. Liput 12 €. Katso lisätiedot ja osta liput täältä.
13.15 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
VekaRana Wivilöön kanssa
Tiesitkö, että tunnettu jyväskyläläinen arkkitehtimme Wivi Lönn vaikuttaa tätä nykyä Kulttuuritalo Villa Ranan ullakolla asustelevana, herttaisena, filosofisia syntyjä syviä pohdiskelevana ja hassuttelevana haamuna! Villa Ranasta hän näkee sujuvasti niin entisen kotitalonsa, kaupungin leppoisaa tunnelmaa kuin sujahtaa yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan kuiskuttelemaan maaperän asukkien ja kasvuston kanssa. Mitähän kaikkea Wivi onkaan nyt vanhoilla päivillään alkanut harrastaa? Tule mukaan ja ota selvää! Lisätietoja täältä.
14 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Ranan kulttuurikävelyt: Yrjö Blomstedt
Ranan kulttuurikävelyt ovat Kulttuuritalo Villa Ranasta lähteviä taiteilijoiden vetämiä opastettuja kävelyitä. Kolme eri kävelyä johdattavat Jyväskylän Seminaarinmäellä vaikuttaneiden Wivi Lönnin, Uno Cygnaeuksen ja Yrjö Blomstedtin elämään, aikaan ja tuotantoon. Yrjö Blomstedtin ajan Seminaarinmäkeen tutustutaan tanssija Laura Suonperän kanssa. Järj. Jyväskylän kulttuuritalon tukiyhdistys ry. Liput 12 / 8 €. Lisätietoja ja liput täältä.
14–16 Kirjailijatalo, Seminaarinkatu 26 B
Selitysten sijaan
Kirjailijatalon iltapäivätapahtumassa Kristian Blomberg ja Erkka Filander keskustelevat Filanderin mammuttimaisesta monumentista painetulle sanalle (Siemenholvi, Poesia 2025).
Fb-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1484649186311900/
15.15 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Möykky – Tanssin lyhyelokuva
Se ryömii, kasvaa ja elää kuin Möykky sisälläsi. Tunnetun koreografin Sanaz Hassanin synkkä ja intensiivinen ryhmätanssiteos taltioituna lyhyelokuvaksi tuoreen elokuvatekijän Filmikunnaksen (Roope Vuohenkunnas) toteutuksena.
17 Galleria Becker, Seminaarinkatu 28
Ike Virtanen ja Vajaa miehitys, musiikkia
17.30 Galleria Becker, Seminaarinkatu 28
Karoliina Veijo: Satumaisia kaupunkeja
Runoutta ja äänimaisemaa.
17.30 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
BALLET ROBOTIQUE
Bob Rogersin ohjaama lyhytelokuva esittelee teknologian ja klassisen musiikin fuusion, jossa autotehtaan liukuhihnarobotit suorittavat tuttujen balettisävelmien tahtiin tarkkoja tehtäviään sulavasti ja täsmällisesti – kuin tanssien! Elokuva pullistuu ulos valkokankaalta ja tehtaan robotit heräävät eloon, kun audiovisuaaliseen kokonaisuuteen yhdistyy elävä esittävä taide. Filmiin synkronoidun ja livenä koettavan balettitulkinnan esittää tanssitaiteilija Saga Elgland. Järj. Yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskus ja Keski-Suomen elokuvakeskus. Katso Kaitafilmijuhlien koko ohjelma tästä.
18 Galleria Becker, Seminaarinkatu 28
Ike Virtanen ja Vajaa miehitys, musiikkia
19 Galleria Becker, Seminaarinkatu 28
Dos o más
Flamencovaikutteisen musiikin tuokio, esiintyjät Janne Pesonen (kitara) ja Noora Kuusikko (laulu). Mukana kansalaisopiston flamencotanssijat.
22 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Kaitafilmijuhlien näytös
Jerry Lewis, JERRY NAISTEN MIEHENÄ (1961), S, 105 min, 16 mm filmi. Katso Kaitafilmijuhlien koko ohjelma tästä.
23.58 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Keskiyön Kaitafilmiyllätyksen jalkavaimo, 16 mm filmi
Katso Kaitafilmijuhlien koko ohjelma tästä.
Sunnuntai 7.9.
11–17 Keskustie 21
Taiteilija Päivi Hintsasen työhuone/studio avoinna
11–17 Popper galleria, Kilpisenkatu 9
Työnäytöksiä, gallerian kuukauden näyttely, taide-esittelyjä
12–16 Galleria Becker, Seminaarinkatu 28
Antti Immosen näyttely Ecdysis
Näyttelyn aiheena on nahanluonti – hetki, jolloin vanha, jäykistynyt olemus rikkoutuu ja siitä kuoriutuu ulos jotain uutta, elinvoimaista ja mahdollisesti yllättävää.
12 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Jerry Lewis, HURMURI JERRY (1966), S, 125 min, 16 mm filmi. Järj. Kaitafilmijuhlat. Katso Kaitafilmijuhlien koko ohjelma tästä.
13 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Taidepiilon Värikylpypäivän työpaja
Vauvojen Värikylpy on vauvoille aikuisineen kohdennettu kuvataidemenetelmä, jossa edetään eri aistikokemusten kautta kohti itsetuotettua jälkeä. Maaleina käytetään elintarvikkeista tehtyjä värejä. Ohjaajina toimivat Taidepiilon koulutetut Värikylpyohjaajat. Klo 13 värikylpy on vauvoille 4–12 kk. Hinta 20 € / perhe, ilmoittaudu taidepiilo@gmail.com.
13–16 Suomen käsityön museo, Kauppakatu 25
Dorodango - Maa käsissä, muoto muistoissa -työpaja
Työpaja on johdatus japanilaiseen käsityöperinteeseen ja luonnonmateriaalien käyttöön rauhallisen ja meditatiivisen prosessin kautta. Ohjaajana pajassa toimii japanilainen savirappaaja Ryo Mitani. Osallistumismaksu 25–30€, ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Lisätietoja: museolehtori margarita.roselloramon@jyvaskyla.fi, p. 040 701 7452
14–15 Kirjailijatalo, Seminaarinkatu 26 B
Sanovat sitä ikääntymiseksi
Jyväskylän Sana-Seppojen lausuntaesitys Kirjailijatalolla sisältää sekä hauskoja että koskettavia runoja ikääntymisestä. Runot kertovat, kuinka aika yrittää ajaa lausujan ohitse, miten erivärisiä pillereitä on jo laitettu riviin sekä siitä, minkälaista on vanheta yksin.
14.30 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Taidepiilon Värikylpypäivän työpaja
Vauvojen Värikylpy on vauvoille aikuisineen kohdennettu kuvataidemenetelmä, jossa edetään eri aistikokemusten kautta kohti itsetuotettua jälkeä. Maaleina käytetään elintarvikkeista tehtyjä värejä. Ohjaajina toimivat Taidepiilon koulutetut Värikylpyohjaajat. Klo 14.30 värikylpy on vauvoille 4–12 kk. Hinta 20 € / perhe, ilmoittaudu taidepiilo@gmail.com
15.00 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Natalia Koziel-Kalliomäki, WARM DATA (Kanada/Suomi 2023), 2x16mm + piirtoheitin + taiteilijan kädet, Musiikki: KuuPuu. Järj. Kaitafilmijuhlat
16 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Taidepiilon Värikylpypäivän työpaja
Vauvojen Värikylpy on vauvoille aikuisineen kohdennettu kuvataidemenetelmä, jossa edetään eri aistikokemusten kautta kohti itsetuotettua jälkeä. Maaleina käytetään elintarvikkeista tehtyjä värejä. Ohjaajina toimivat Taidepiilon koulutetut Värikylpyohjaajat. Klo 16 värikylpy on taaperoille 1–2 -vuotiaat. Hinta 20 € / perhe, ilmoittaudu taidepiilo@gmail.com
16 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
VÄISKI VS. MAANTIEKIITÄJÄ (1941-1955), animaatioita (englanti, ei tekstitystä), n. 60 min, 16 mm filmi. Kaitafilmijuhlat 5V synttäri-iltapäivä by Warner Bros. Katso Kaitafilmijuhlien koko ohjelma tästä.
17.30 Kulttuuritalo Villa Rana, Seminaarinkatu 13
Elokuva Jerry Lewis: ANTEEKSI, MITEN PÄÄSEE RINTAMALLE?
S, n.100 min, 16 mm filmi. Järj. Kaitafilmijuhlat. Katso Kaitafilmijuhlien koko ohjelma tästä.
KOKO VIIKONLOPUN AJAN AVOINNA:
Taidemuseon kesän näyttelyt Kenen luonto? – Yhteisillä poluilla ja Jonna Suurhaasko – Dribble of Being ovat viimeistä viikonloppua auki, museon sisäänpääsy tai museokortti.
Tule pääkirjastolle bongaamaan taideteoksia! Mikä on sinun suosikkisi pääkirjasto-kansalaisopistotalon taideteoksista? Äänestä ja osallistu arvontaan. Äänestäminen on mahdollista vain älypuhelimella tai muulla mobiililaitteella. Linkki Forms-kyselyyn on esillä kirjaston ala-aulassa. Avoinna pe-su kirjaston aukioloaikoina.
Kulttuuritalo Villa Ranassa aukioloaikoina koettavissa Tutkija-Hiiren omatoimiseikkailu lapsille sekä Susanna Pesosen, Katri Liikolan ja Siiri Ahosen monitaiteellinen teoskonsepti ”Leikitäänkö? 01 Sukkahousut” Galleria Villa Ranassa.